Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
06.02.2010 - 16:27

 

... oli päivän mineilyjen tulos, ja olipa ihanaa päästä taas vähän väkertämään. Kukkakaupassani leikkokukat tulevat näihin "sinkki"maljakoihin esille, tein maljakot metallilevystä ja töpöttelin sormin akryyliväreillä. Tuonenkielon, peikonlehden ja peikonkämmenen lehdet ovat tuttua maalarinteippiä, mutta kylläpäs onkin vaikeaa saada sekoitettua hyvää lehdenvihreää (ei oikein onnistunut).  Ruusut olen tehnyt jo aiemmin. Leikkokukkia tarvitaan nyt iso määrä. Laitoin maljakoihin palan kukkasientä, ja lehdet asettuivat aika kivasti.

I did some "zinc" vases for cut flowers and also some green leaves. Aspidistra looks ok, but I am not so pleased with the colour of monstera and philodendron. I still need lots of flowers for my flowershop!

21.10.2009 - 14:52

 

Piipalta sain tunnustuksen, joka lämmitti mieltäni kovasti, kiitos sinulle !! Panen tämän eteenpäin, kun taas ehdin istahtaa koneelle vähän pidemmäksi toveksi.

Kukkakauppaan olen väkertänyt pientä ja tarpeellista, melkein kaikki sopivat etusormelleni!

Teippiteline on 1,5 cm pitkä, tein sen puusta. Rulla on kuminen osa ja teippi tietysti oikeasta teipistä leikattua, hieman yli millin levyistä! Vaikeinta tässä oli saada maalattua siististi, eikä jäljestä oikein tasainen tullutkaan.

Puolalankarullia varten kannattaa veistellä ensin pidempi tikku, kieputtaa lanka ja katkaista päät vasta sitten. Rasian taivuttelin metallilevystä.

Tämä on varmaan pienin kori, jonka olen punonut! Käytin tähän kalastajalankaa, maalasin valmiin korin akryylivärillä. Korissa voisi olla vaikka kumilenksuja, mistäköhän niitä saisi tässä mittakaavassa :0

Nauhat tulevat seinätelineeseen. Kaikki nämä nauhat ovat 2 mm leveitä silkkinauhoja.

Piipa gave me this beautiful award!  All these minis I have lately done are for flower shop.

17.10.2009 - 15:09

... ja allas valmistui! Piipalta sain loistavan neuvon tehdä putket sähköjohdosta, kiitos vielä hänelle! Hajulukko on pieni muovinen liittimen osa, allas ja hana (jonka maalasin hopeaväriseksi) ovat Doloresista. Kannattimissa on oikeat pienen pienet ruuvit, vaikka liimalla olenkin kaiken kasannut.

Lapsi innostui leikkimään (joo, äiti kanssa, täytyy myöntää) ja järjesteli hyllyille kaikenlaista kukkakauppaa varten varaamaani.

Kukkasieni on leikattu ihan oikeasta tavarasta, ruukunsirpaleita järjesti Itella (ei haittaa, niitä löytyy aina kukkakaupasta), kannut on tehnyt Marcelle,  saippuan Odessa ja kukkalaatikon Lissu. Kranssin pohjiakin löytyy varastosta. Pyyheliinan kastoin kankaankovettajaan ja sain sen roikkumaan noin luonnollisen näköisesti.

The plumber came to do his job even before the sidewalls are built in flower shop, it was easier that way!

30.09.2009 - 20:52

Olen tehnyt suursiivousta kodissamme, ja käynyt tarkkaan kaikki nurkat läpi. Työhuoneeni (jota joskus vierashuoneeksikin kutsutaan) on nyt työn alla,  ja mitä kaikkea sieltä löytyikään. Tietysti paljon valmiita minejä, ostettuja, lahjaksi saatuja ja itse tehtyjä, mutta myös aikamoinen kokoelma keskeneräisiä! En tiedä löytyykö teiltä muilta tällaisia, vai teettekö aina kaiken loppuun saakka ennen uuden aloittamista, olisi kiva tietää! Jos vaikka joku muukin innostuisi esittelemään!

Siis ristipistomatto, räsymatto (jossain oli vielä bunkamattokin, mutta se ei ole vielä tullut vastaan), 3 hattua, pieni kristallivalaisin, naulakko, viitta, hepplewhite-tuolit, metallikannu, ruusuja, silkkinauhakirjontatyö (tyyny), sänky, päivänvarjo, jakkara (jalat tehty helmistä) ja tilkkupeitto, jonka aloitin viime kerralla kerhossa. Katsotaan, mikä näistä valmistuu ensimmäisenä...

I did a good cleaning in my workroom, and all these unfinished minis I found!

30.08.2009 - 16:58

Halusin kokeilla perinteistä englantilaista hunajakennomallia minikoossa. Otin samalla kuvia jonkinlaisia ohjeita varten. Kuviollisista kankaista tämä olisi hauska, mutta minulla ei ollut tilkkuvakassani tarpeeksi pienikuviollisia. Käytin yksivärisiä silkkejä. Kuusikulmion yhden sivun pituus on tässä 7 mm (eivät ole kyllä ihan millintarkkoja!)

Tämän kokoiseen peittoon tarvitaan reilut 30 pahvimallinetta ja 74 tilkkua (n. 2,5 x 2,5 cm). Tilkku taivutellaan mallineen ympärille sivu kerrallaan ja ommellaan kiinni parilla pistolla. Tilkut ommellaan yhteen oikealta puolelta, mallineen voi ratkoa pois sitten kun tilkku on kokonaan ympäröity ommelluilla tilkuilla.

Tässä kohtaa mallineen voi poistaa beessistä ja punertavasta tilkusta. Lankaa ei juuri tarvitse katkaista välillä.

Kämmenen kokoiseen peittoon tarvittiin 74 tilkkua. Kaikissa reunatilkuissa on vielä pahvimallineet, keskiosassa ei.

Reuna ja vuori syntyivät samasta kappaleesta. Purin reunoista pahvimallineet ennen reunan ompelua.

Valmis peitto on 9 x 14 cm, pienehkö siis.

I used silk for this honeycomb quilt. Number of hexagons is 74 and the size of the blanket is 9 x 14 cm.

25.08.2009 - 08:37

Minulla on yhdet tuolit tekeillä, mutta välillä on kiva tehdä jotain muutakin. Vaikkei minulla ole vielä Elinoria, tein hänelle jo valmiiksi nahkaisen piirustuskansion. Nauhat ovat 2 mm leveää silkkinauhaa. Ensin ajattelin skannata sinne piirustuksia, mutta muistaakseni Jane Austen ei mainitse hänen olevan mitenkään erityisen lahjakas piirtäjä, siis piirtelin ne itse ;) Mittailin vähän lyijykynän paksuutta, ja tajusin että jos se on oikeasti 6 mm paksu, minikoossa se olisi 0,5 mm! Näiden paksuus on lähempänä milliä, hioin ne cocktailtikusta.

Kansiosta löytyy tietysti piirustus Edwardista, johon Elinor on rakastunut. Aika komea ilmestys!

I cannot recall Jane Austen mentioning that Elinor Dashwood is an excellent artist, so I made these sketches myself instead of scanning them ;) In her portfolio there is a drawing of Edward, of course.

21.08.2009 - 12:50

"Äiti, ei susta kyllä nukentekijää tule" oli lapseni tuomio kun hän katseli väkerrystäni. Ei tulekaan, mutta hauskaa minulla oli. Sain eilen päähäni tehdä nukkislapselle nuken, ja ajattelin että kun en sievää kuitenkaan osaa tehdä, teen sitten luonnenuken nukketeatteria varten. Kasvojen muotoilu on todella vaikeaa, tuntuu että kun saa leuan tehtyä, häviää otsa ja takaraivo venyy jne... ihailenkin suuresti niitä, jotka tekevät itse nukkensa. Näin syntyi La Contessa - Kreivitär! Se on melkein 5 cm pitkä (ilman hiuksia!), siis iso nukke, mutta käy vielä 1:12 mittakaavaan. Hiukset ovat purkulankaa koristenauhasta ja niiden sisällä on vaahtomuovitötterö. Vartalo on piipunrassia, jonka päällystin nauhalla, raajat siis liikkuvat.

Olisi muuten aika kiva tehdä nukketeatteri 1:12 koossa, entisvanhaanhan niitä oli varakkaiden perheiden lapsilla.

I had great fun doing this doll for puppet theatre. I named her La Contessa. I decided to make a character doll, because I was sure I cannot make a pretty one. This one is quite big, but fits into 1:12 scale.

07.08.2009 - 16:50

Olipa hyvä että varastoistani löytyi leikattavaa peiliarkkia (Nukkekoti ja lelusta joskus ostettua), kun innostuin tekemään peilejä kaksin kappalein. Molemmat peilit kulutin vanhan näköisiksi mustalla värillä ja hiekkapaperilla, kultakehyksisessä on särökin:

Tähän peiliin olen aika tyytyväinen. Minusta olisi kiva käyttää huonekaluissa ym. enemmän metallifiligraanikoristeita, mutta en ole nähnyt tarjolla kovin paljon erilaisia. Tähän peiliin koriste löytyi kirpparilta, ja luulen sen kuuluneen johonkin (laivaston ehkä) univormuun:

I like this mirror with golden frame a lot, it turned out quite nice. I foud these epaulettes (I´m not sure if they can be called that) from fleamarket and used the other one for the mirror. I gave the mirrors antique look with black paint and sandpaper, the other one is also cracked.

31.07.2009 - 19:29

Käytin valmiita Eurominis-jalkoja tähän sivupöytään, muut osat sahasin vaahterasta, ja käsittelin Liberonin kuultovärillä. Pöytälevyn maalasin jäljittelemään marmoria. Metallikoriste on korvakorun osa (ostin näitä pari pussillista Lahden markkinoilta).

Aloitin jokunen päivä sitten tekemään kreppipaperista ruusuja, ja tein nekin valmiiksi. Värjäsin valkoista paperia akvarelliväreillä, ja aika äitelän värisiä näistä tuli. Kokeilin tehdä lehdet vihreästä kreppipaperista, ja sain niistä kauniimmat kuin maalarinteipistä tekemällä. Päällystin rautalankavarret myös vihreällä kreppipaperilla. Lehden reunat olen sipaissut ruskealla akvarellivärikynällä, jonka kärjen kastelin.  Ihana maljakko on Wooperin taitavista käsistä.

I made a simple sidetable using Eurominis-legs and maple. These roses I started some days ago  and finished now. The vase is made by Wooper.

09.07.2009 - 18:39

Kun ostin tämän Glasscraftin maljakon, ajattelin jo silloin, että siihen pitäisi saada pioneja. Yritin lukioranskallani saada Lea Frisonin (Le Grand Livre de la Maison Miniature- kirja) ohjeesta jotain selvää, mutta meni arvailuksi... Näyttävät enemmän ruusuilta, nuppuihin tosin olen oikein tyytyväinen, niihin katsoin mallia oikeasta pionista. Liina pöydällä on Nasun tekemä (juuri eilen katsoin, että Nasu oli tehnyt aivan upeat pionit, enemmän pionien kuin ruusun näköiset!). Materiaalina käytin valkoista kreppipaperia, jonka värjäsin akvarelliväreillä. Nuppujen verholehdet ovat silkkipaperia.

I made peonies using Lea Frisoni´s instructions, but since my French is so poor, I had to improvise a little (who would translate this wonderful book into English, or rather, into Finnish!). Anyway, these peonies look more like roses, although I think the buds turned out quite nice.

12.06.2009 - 13:30

Lissu suunnitteli ja toteutti tämän uuden, kivan  blogipohjan, mistä hänelle kiitokset (palkkion hän saa, kunhan tapaamme!). Tykkään tästä kovasti!

Marianne saa olla sovittelemassa uusia hattuja. Olen tehnyt hilkkoja Sue Atkinsonin kirjan (Making and dressing dolls´house dolls) kaavalla, mutta en ole oikein siitä tykännyt, eikä se mielestäni sovi empire-ajan hilkkoihin, paremminkin myöhemmän 1800-luvun tyyliin. Tein sitten itse kaavat, ja tämä on ensimmäinen, vähän hätäinen kokeiluni, seuraavat ovat sitten siistimpiä!  Tämän ajattelin kuluttaa vanhan ja sateessa kastuneen näköiseksi, kyllähän naisilla sellaisiakin oli!

Ja vielä takaa:

Materiaali on silkkiä, koristeena bunkanauhaa, picot-nauhaa, tylliä ja silkkiruusuja, lierin sisäpuolella poimutettua silkkinauhaa. Harjoitukset jatkuvat....

Toisen hilkan kuvun tein muotin (talouspaperirullatelineen yläosa!) avulla. Yksinkertaisen hatun koristeena on lacet-nauhaa ja silkkiruusuja, reunaa kiertää bunkanauha. Tämäkin joutuu tuotekehittelyyn...

My blog looks new, thanks to Lissu! I made two new bonnets, and made a pattern for regency bonnet (I have been using a pattern from Sue Atkinson´s book, but that is not so much regency style, I think). I need a lot of practice...

22.03.2009 - 10:02

..ovat ihan viimeiset tarvittavat minit Majavien taloon! Viimein oli uskallettava kalojakin väkertää.

Ei mitään angiescarria, mutta kelpaavat! Lautaset tein Eliisalta saamiini pohjiin (lautasella olevat kalat leikkivät paistettuja, mutta vähän onnettomasti!) Raastinraudan ja ämpärin tein samasta levystä kuin edellisen postauksen kannunkin.

These are the last needed miniatures for Mr. and Mrs. Beavers´ house, finally I tried to make fish! The fish on the plate tries to look fried, but...hmmm...maybe I try again! The bucket I made of thin metal, handle I made of Fimo.

 

 

 

17.03.2009 - 15:20

Viime aikoina minulla on ollut tekeillä isotöisempiä minejä (uusi hella ja ristipistomatto), ja kun konekin on reistaillut, ovat postaukset jääneet. Minua vaivaa tällainen vimma tehdä esineet "aidosta" materiaalista, joten metallikannuun käytin metallilevyä (ostin levyä Hobby Pointista, ja tämä taipuu hienosti ja pysyy taivutettuna hyvin). Kaavat suunnittelin tehdessä. Pohjan muotoilin 50-centtisen avulla.

Koska levy on aivan kiiltävää, vanhensin kannua akryyliväreillä (innostuin ehkä vähän liikaakin).

I used thin metal for this jug, I always want to use "real" materials. Because the jug was too shiny, I painted it using acrylic colours (and maybe got little carried away!).

11.02.2009 - 15:45

Ystäväni Pirkko löysi kirppikseltä (1,50 eurolla !)kudontakehyksen (saksalaista tekoa ja 60-luvulta, ainakin pakkauksesta päätellen) ja arveli että meillä olisi sille käyttöä. Olinkin jo suunnitellut räsymattoja Villa Madlenan keittiöön, ja tällä kutominen sujui mukavasti.

Kude on noin 2mm leveää kangasta. Valmiin maton liotin vahvassa teessä, valkoinen kangas tummeni kauniisti. Koska loimilankoja on harvassa, tein ylimääräisiä tupsuja.                  

Friend of mine found this weaving frame from fleamarket and bought it with 1,50 euros! It is made in Germany in 1960´s.

01.02.2009 - 13:52

eli pieni varaslähtö ensi viikon kerhoiluun! Lissu pyysi tämän korin ohjeen Hannalta, ja kun kerhon sivuilta sitä katselin, teki ihan heti mieli kokeilla. Ymmärsin, että ohje tulee Nukkekotiyhdistyksen lehteenkin, mikä on hieno juttu! Kiitos kivasta ohjeesta!

Isompi koreista on nelisen senttiä leveä, pienempi kolme. "Loimi" on paperinarua (yhdistin narun liimaamalla, toimi hyvin!), kude on niintä, jonka halkaisin noin millin levyiseksi. Mitä kapeampi niini on, sen parempi lopputulos.

Hanna has made instructions for this lovely basket. We are going to make them in our dollshouse club next week, I just couldn´t resist giving a try!

19.01.2009 - 18:21

.. ripustettiin entisvanhaan kattoon, säästyi tilaa. Muistan nähneeni jonkin tamäntapaisen kuvassa, ja innostuin sen näpertämään. Materiaaleina cocktailtikut, vaahtera, kalastajalanka ja rautalanka.

Ja sehän toimii, laskeee ja nousee ihan nätisti! Kuvasta voi nähdä että kattolistojen laittaminen on vielä kesken :)

It even goes up and down, this victorian style washing rack I made of cocktail sticks and maple.

16.10.2008 - 11:30

Työvälineeni on nypläystyyny, mutta lopputulos ei ole pitsiä, vaan kalaverkko:

Pyörittelin jo käsissäni klassista kalaverkkomateriaalia, hedelmäpussia, mutta se tuntui aika jäykältä, joten tein tällaisen hassutuksen. Muistan lapsuudesta tuollaisen koukkumaisen välineen (varmaan rikkaassa kielessämme on sille nimi, minä vain en sitä muista), jolla verkko koottiin ennen ripustamista, se on puusta veistetty. Verkko on näköjään aika mataliin vesiin ja isoja kaloja varten :). Haavi on sentään vähän tiuhempi, käytin siihen jonkinlaista valoverhokangasta. Ongen koho on fimosta. Kuva on vain niin epätarkka,  mutta olkoon.

Sitten ihan toinen juttu, löysin Ruotsista ihanan kirjan: Dockskåp, en värld i miniatyr (kirjoittaneet Lena Lidbeck ja Stefan Nilsson, kustantaja on Berghs, 1991). Kirjassa on juttua historiallisista nukkekodeista, ja ihania kuvia harrastajien töistä. Kirja on aika vanha, jäänyt varmaan kirjakaupan hyllyyn odottamaan minua! Kannetkin ovat vähän kuluneet, joten sain kirjasta alennustakin, kun pyysin (huom.ruotsiksi!).

01.10.2008 - 15:13

Aloin urheasti neuloa Vennen villalangasta paitaa 1 millin puikoilla, ajattelin kyllä aikuisen kokoa, mutta nukkislapselle sopiva tästä tuli! Ja sitten ajattelin että teen sopivan hengarin, ja kun paita piti ripustaakin jonnekin, tein hyllyn. Ja hylly ihan vaati jotain... syntyi neliön muotoinen kori! Ja minulla ei edes ole lastenhuonetta nukkiksessani!

A real chain reaction happened: first I made the jumper, then the hanger and the shelf where to put it, then the basket. And I don´t even have a nursery in my dollshouse!

17.09.2008 - 17:11

Ensi kerran aihe nukkekotikerhossa on kengät. Ajattelin, että teen valmiiksi aamutossujen pohjat, materiaali on mäntyrimaa. Tässä pohjat puuvalmiina:

Ja kun en ehkä pääsekään kerhoon (blääh!), tein tossut valmiiksi. Maalasin pohjat kultamaalilla. Päällinen on satiininauhaa, reunaan liimasin palan höyhentä. Ja nämä ovat tietysti Madlenalle!

I made wooden sole for these satin slippers. 5 cent coin shows the scale.

 

 

14.09.2008 - 17:12

...eli viikon hattu. Punainen silkki ei tosin kovin paljoa jäänytkään näkyviin kaikenlaisten koristusten alta :)

Ja vielä sivulta kuvia:

12.09.2008 - 11:28

Majavien taloon en ole suunnitellut sähköistystä, mutta kyllähän valaisin on oltava kynttiläillallisia varten. Materiaalina vaahteraa, pyöreää rimaa, vanhaa kettinkiä. Kynttilät ovat kakkukynttilöiden pätkät, kynttilänpidikkeet leikkasin niistä pyörylöistä, jotka pitävät tuikkukynttilän sydäntä paikallaan. Piti vähän kokeilla paikalleen, vaikka, niinkuin näkyy, majavien talossa ei ole vielä kattoa!

Lapseni tunnisti tuon veistetyn koristeen kävyksi, mutta lapsillahan on hyvä mielikuvitus :)

 

 

07.09.2008 - 11:47

Unohdin kaavat ja mallit ja rakentelin hatun, johon voi latoa oikein paljon tavaraa, höyheniä, silkkiruusuja, nauhaa ja pitsiä. Malli ei oikein näy kuvissa, mutta tässä edestä:

Ja sivulta:

This hat is for my Victorian hat shop, even though the colour is more typical for the Regency era.

 

05.09.2008 - 13:24

En muista koska olisin nähnyt vahasuojuksen viinipullon korkin ympärillä, mutta koska materiaalia sattui sopivasti käsiini, pitihän sitä kokeilla minipulloihin. Sulatin vahan alumiinifolion päällä, ja kastoin pullon siihen (hohhoijaa, kaikkea sitä itseänsä järkevänä pitävä ihminen tekeekin!):

Tämä olisi kiva kirkkaissa vanhan ajan mehupulloissa!

Toimii myös sinettivahana, kirjat olen joskus aikaisemmin tehnyt.

OT: Duc de Larsan oli hyvää viiniä. Kuvan kirja on ranskalainen sekin, raamattu 1700-luvulta.

03.09.2008 - 18:17

Majavien taloon tarvitaan monenlaisia työkaluja, ainakin kirveet, lapiot, puutarhasakset ja kalastusvälineet on mainittu tekstissä. Tuikkukynttilän metalli on vähän liian ohutta lapion kädensijoihin, muuten olen niihin aika tyytyväinen. Toinen kirves odottaa veistämistä, tein kirveitä varten vaahterasta tuollaiset summittaiset "aihiot".

Tools for the Beavers´ house. Axe in the middle I have only sawed and it needs to be carved.

31.08.2008 - 12:17

.. ja hatuttaa myös, nimittäin kuvien laatu. On vaikea kuvata tarkasti hattuja, ja koska ne ovat kuvissa paljon luonnollista kokoa suurempia, näyttää silkkinauhakin hassulta. Olen aiemmin tehnyt hilkkoja silkistä, mutta tämäkin on taas huopaa.

Tässä ovat kotitekoiset työvälineeni solmukkeiden, ruusujen ja laskostetun nauhan tekemiseen:

Because I need plenty of hats for my dollhouse hatshop, I was planning to make one hat per week. This pastelcoloured bonnet can now be the hat of this week! With these home made tools I pleat silk ribbon and make bows and silk ribbon roses. I use 4 mm silk ribbon. Natural size of this hat is near to this picture:

 

25.08.2008 - 17:44

mistä on pienet hatut tehty? Huovasta ja höyhenistä, pitsistä ja kukkasista - niistä on pienet hatut tehty.

 

19.08.2008 - 13:59

Minulta puuttui muutama tuikitarpeellinen mini...

Tässä eri vaiheissa vaahterasta muotoutumassa... ja valmiit sentin mittaiset pyykkipojat! (olen joskus Englannissa ripustellut pyykkiä tämäntapaisilla pyykkipojilla). Veistelemisen ja hiomisen jälkeen ne on alhaalta varovasti halkaistava. Kaulahuivi on ensimmäinen minineuleeni, aloitin mahdollisimman helposta!

I used maple for these pegs. Tools were simple, just knife and sandpaper.

15.08.2008 - 17:13

Löysin saappaiden kaavan täältä, pienentelin sitä, ja toista paria varten vähän muutinkin.

Kumisaappaiden materiaali on äitini vanha sadetakki, pohja on paspispahvia. Ensimmäinen yritys on saapaspari vasemmalla, toiset tein vähän sirommat. Ne ovat käytössä jo likaantuneet (joku on kahlannut näköjään akryyliväreissä!).

These rubber boots are the first two pairs I have ever made. I used my mother´s old raincoat as material, sole is cardboard and stains acrylic paint. They don´t seem to be fully waterproof :)

 

04.08.2008 - 18:48

... ovat näköjään oluttuoppi ja piipullinen tupakkaa... Piti tehdä tietysti jotain ihan järkevää (lue: kotitöitä), mutta innostuin veistelemään piipun. Pesän (tai mikä se nyt onkaan, minulla kun ei ole tuo piipputerminologia oikein hallinnassa) porasin, muuten veistelin ja hioin. Piippu on hieman alle 2 cm pitkä, siis aika jyhkeä 1:12 mittakaavaan, mutta mielestäni aika onnistunut! Tupakkakukkaro on nahkaa, ja ajattelin että tilaisuuden tullen voisin laittaa siihen oikeaa piipputupakkaa tuoksun (tai hajun, miten sen nyt ottaa) vuoksi.  Eikä tähän aikaakaan kulunut niin paljon, ettenkö vielä ehtisi sitä järkevääkin harrastaa!

 

24.07.2008 - 19:03

Näin askartelukaupassa sentin levyistä lastunauhaa, ja tuumasin että siinähän olisikin ihan aito materiaali koria varten. Liottelin nauhaa aika kauan vedessä ja leikkasin kapeiksi suikaleiksi. Liottamisesta huolimatta nauha murtuili ja oli muutenkin aika vaikea punoa. Aika harvahan tuosta tuli, mutta ajattelin että vanhan, vähän kulahtaneen polttopuukorin virkaa se voisi hoitaa (maalasin valmiin korin vesivärillä).

20.07.2008 - 17:42

Valitsin 18 erilaista kangasta, leikkasin niistä 2 cm leveitä kaitaleita, jotka ompelin yhteen, kuusi rinnakkain.

Kaitaleet leikkasin 2 cm leveiksi paloiksi, jotka yhdistelin peitoksi. Saksillakin työ sujuu, mutta leikkuri on tosi kätevä.

Keskiosa on kummassakin samanlainen, reunakaitaleilla sain peitot eri näköisiksi. Neliöt nyt eivät ole ihan kohdakkain. Tikkasin vähän koneella ja liotin valmiita peittoja vahvassa teessä, jotta saisin niistä vähän vanhemman oloiset.

Leikkasin samalla puolen sentin levyisiä suikaleita pikku mattoa varten. Yksinkertaisiin "kangaspuihin" tarvitaan jämäkkää pahvia, kalastajalankaa, paksu neula ja kampa. Loimilanka kiertää koko pahvin, taakse jäävästä langasta saa solmittua hapsut. Mitä kapeampi kude on, sitä ohuempi ja parempi matosta tulee. Tästä on tulossa vähän liian jäykkä.

13.07.2008 - 13:21

Eihän minun pitänyt tehdä tänään mitään minejä, mutta kun aamupäivän sää näytti niin kovasti epävakaiselta, ryhdyin sunnuntaimaalariksi. Tavoitteena oli tehdä hedelmäasetelma keittiön sivuseinälle (sain eteisen ja keittiön välisen seinän vihdoin valmiiksi).

Kehys on valmis euromini, kooltaan 3,5 x 5 cm. Maalaus on tuollainen viktoriaanisen synkkäsävyinen. Käytin pohjustettua kangasta ja maalasin akryyliväreillä.

12.07.2008 - 18:13

... ainakin Narniassa, joka on vielä Valkoisen Velhon vallassa ja jonka asukkaat kärsivät ikuisesta talvesta. Majavien lumikengät ovat hyvin vaatimattomat ja kotitekoiset.

Aloitin kiinnittämällä rottingin kengän muotoon, sitten porasin reiät paperinarun pujottamista varten. Pujottelun jälkeen liimasin nahkasuikaleet majavantassuja (vai miksi niiden raajoja sanottaisiin!) varten. Poraaminen näinkin kapeaan ja vielä pyöreään materiaaliin onnistuu, kun ensin painaa piikillä reiän ja työntää poranterän siihen ennen käynnistystä. Itselläni on Proxxonin pienoispora, jonka pienimmät terät ovat neulan paksuisia!

25.06.2008 - 07:58

Vaikka niin mieleni tekisi, en vielä ehdi aloittaa Majavien kodin rakentamista. Se on teknisestikin vähän mutkikas. Jotain minejä olen sentään tehnyt/hankkinut. Suunnittelen taloon kattoa tikuista, ja katosta sitten roikkuisi paljon tavaraa, niinkuin C.S Lewis tarinassa kertoo. Jotain piti ripustaa kokeeksi rautalangalle.

Pesuvati on Suomen minimaailmasta, pyykkilaudan tein isoista tulitikuista ja metallista, tallilyhty Marian  ja hänen kerholaistensa mallilla, maalasin sen lopuksi vesiväreillä, ja katkaisin siihen kakkukynttilän.

17.06.2008 - 16:04

Tein aika nopsasti muutamat minit Majavien taloon, enemmällä ajalla olisi tullut varmaan fiinimmät (oluttuopit olen vuosia sitten ostanut Portugalista, ne ovat hienot!). Velho ja leijona -tarinassa mainitaan nurkassa oleva oluttynnyri ja herra Majavan tuoppi.

Oluttynnyrin rakensin ohuesta vaahteraviilusta viinipullon korkin (veistelin sen tynnyrin muotoiseksi) ympärille, vanteet ovat nahkaa, hana grillivartaasta ja cocktailtikusta. Raot ovat niin suuret, että tuosta kyllä olut tulvisi ulos :) Halsteri on ohuesta ja vähän paksummasta rautalangasta väännetty, avautuu ja sulkeutuu ihan oikealla tavalla. Kalojen puutteessa (en ole vielä uskaltanut kokeilla niiden tekemistä) täytyy paistella makkaraa.

 

14.06.2008 - 06:49

Tulin vähän puolihuolimattomasti luvanneeksi lapselle, että tekisimme yhdessä jotain Fimosta. Vaikka en sitten millään olisi ehtinytkään, onhan lupaukset pidettävä. Pääsin kokeilemaan uusia vuokiani.

Omat leipomukseni. Kääretortut olen ennen paistamista pyöritellyt muskottipähkinässä, siitä tuli kiva pinta. Mantelipikkuleipien "mantelit" ovat oikeasti seesaminsiemeniä, idea jäi mieleen jostain kirjasta. Kakkutaikinaan rouhin mustapippuria ja lisäsin muskottia, jotain vähän rakeisempaakin olisi saanut olla mukana.

Ja 8-vuotiaan massailuja (hän halusi ehdottomasti oman kuvan):

Tuo marsipaanikakku on aivan ihana, ja kääretortutkin niin herkullisen näköisiä. Ja sitä paitsi meillä oli oikein hauskaa ja kaikki muukin ehdittiin tehdä!

 

06.06.2008 - 15:29

... ovat nämä kaunottaret, Tiimari myi niitä 3-4 kpl yhden hinnalla. Olin jo heitä katsellut aiemminkin ihan tietty tarkoitus mielessäni. Yksi sai Remonttiässää pintaansa ja vähän tylliä harteille...

... ja uuden viran hattukaupan mallinukkena, ehkä jossain hyllyssä tai näyteikkunassa.  Ilman koristuksia se voisi leikkiä Venusta ja olla pystinä taidemuseossa tai ylellisessä kylpyhuoneessa.

Ja tähän pelkkien päiden joukkoon sopii tämä, jolla ei ole päätä laisinkaan! Tein joskus fimosta mallinuken ja ompelin puvun sen ylle. Tämä ehkä päätyy hattukaupan nurkkaan tai sitten ei.

05.06.2008 - 08:21

Hollantilainen ystävämme Marina, joka harrastaa tilkkutöitä, oli penkonut tilkkuvakkaansa ja lähetti minulle silkkejä ja ohuita puuvillakankaita, myös sormustin kuului lähetykseen!

Paketti saapui eilen, mutta heti oli jotain kokeiltava:

Thank you ever so much, Marina! In this hat I used one of the silks and lace you send me and made some silk ribbon roses to decorate it.

Ja sitten Marina lähetti myös todellisen aarteen, käsinnyplättyjä (!) pitsejä, joista osa on 1800-luvulta. Kaikki ovat noin 30 cm pitkiä ja hän ajatteli että voisin tehdä niistä vaikka verhoja nukkekotiini. Yhdestä tuli kyllä kaipaamani pitsipeite.

These laces are so beautiful! I decided to use one of them as a very valuable bed cover. Knitted blanket is a gift from my friend Pirkko, the pillow I have made myself.

 

03.06.2008 - 08:45

...Madlena miettii ja kokeilee juuri kauppaan tulleita kesähattuja...

Hmmm... tavallaan pukeva, mutta väri on täysin väärä...

Lintu on toki ihan muodin mukainen...

Malli olisi hyvä, mutta tämänkin väri aivan väärä.. Täytyy odottaa seuraavaa lähetystä.. jokin vaaleanruskea tai malvan värinen olisi hyvä... tai sitten on tilattava aika ompelijalle uutta pukua varten!

28.05.2008 - 21:23

Löysin Sinooperista tällaisia metallilevyjä, kooltaan n. 3,5 x 3,5 cm, ehkä korttiaskarteluun tarkoitettuja. Yhdestä leikkasin keskiosan pois ja sain siitä kaipaamani peilin pesupöydän kaveriksi.

Nurinpäin käännettynä levy voi olla tarjotin, keskiosasta voisi tehdä hellan luukun....

Ja sitten en malttanut olla kuvaamatta pieniä sähkötarvikkeita. En tiedä mistä te muut tekisitte tuollaiset "vale"pistokkeet ja pistorasiat, minä tein puusta.

Harmi, en saanut oikein tarkkaa kuvaa näistä, ovat niin pieniä.

Johto on oikeaa ohutta sähköjohtoa ja pistokkeen saa työnnettyä pistorasiaan! Porasin johdolle ja neuloille reiät niin, että pidin puukappaletta pinseteillä paikallaan :) Ja "toimii" laitteessa kuin laitteessa!

 

 

26.05.2008 - 12:01

tässä pientä aihetta siihen! Mitähän voisi tehdä tällaisista asioista:

Tunnistatko taskulampun? (on kyllä aika järeä 1:12 lamppu) Maali ei tarttunut oikein hyvin metalliseen stoppariin, joten tästä tuli vähän kuluneen oloinen.

Minulla ainakin oli lystiä, vaikka sormenpäät saivatkin pikaliimakuorrutuksen (miten ihmeessä pikaliiman kanssa pärjää !!)

 

 

22.05.2008 - 20:10

Tarkkasilmäinen ystäväni huomasi, että pokasahasta puuttuu jotain, ja sehän on tappi, jolla naru kiristetään! Nyt saha on korjattu ja se sai kaverikseen käsisahan ja kirveen.

Kuvaa katsellessa huomaan, että sahan terä on kovin harva, täytyy leikata se vähän tiheämmäksi. Sahan terä on tuikkukynttilän metalliosasta, kahva puuta. Terää varten tein kapean uran kahvaosaan, niin että se olisi oikeasti kahvan sisässä. Kirves on yhtenäisestä puukappaleesta sahattu ja hiottu. Niin harvoin käsisahaa käytän, että piti ihan katsoa oikeasta sahasta mallia, että minkäslainen se oikein onkaan.

17.05.2008 - 08:26

Eteisestä puuttui vielä hattuhylly. Malli syntyi hattuhyllyä tehdessä, materiaalina on taas vaahtera, tanko on grillivarrasta. Hyllyn leveys on 5 cm. Henkarin sahasin muotoonsa ja porasin siihen reiän koukulle.

Tämä taulu  (kooltaan 3 x 4 cm ilman kehystä) löysi paikkansa eteisen portaikosta. Meillä oli käymässä vieras Hollannista ja hän huudahti taulun nähtyään että tämähän on van Gogh! Oli aika hauska hetki, ja olin hieman ylpeä, sillä eräs van Goghin maalaus minulla tosiaan oli ollut mallina!

 

13.05.2008 - 07:00

Villa Ellan Eliisan blogista löysin kerran ihanan verhoidean, ja halusin toteuttaa samanlaisen Villa Madlenan keittiöön. Kiitos Eliisa! Malli on kiva, kun hyllylle voi sitten kerätä kaikenlaista kaunista.

Hyllykkö ja kannattimet ovat spaattelia, verhotanko grillivarrasta.  Keittiössä onkin kolme ikkunaa, viime hetkellä ennen talon kasaamista lisäsin vielä yhden talon sivuseinälle.

10.05.2008 - 06:50

Pihallamme kasvoi komea vaahtera, joka jo 40-luvulla otetuissa valokuvissa näyttää valtaisalta. Vaahtera on kasvanut useamman sukupolven ilona, mutta se jouduttiin kaatamaan pari vuotta sitten, kun oli vaara, että se kaatuisi tielle. Suurin osa puusta menee polttopuuksi, mutta pienestä osasta olen höylännyt ja sahannut ohutta levyä. Olen ehkä sentimentaalinen, mutta minusta on hienoa, että edes pienen osan tuosta kauniista vaahterasta voin käyttää mineissäni. Nyt tein hyvin pienestä osasta pokasahan.

Olen tainnut nähdä pokasahan vain kuvissa, mutta tämäntapainen se on. Pokasahan sain päähäni, kun muutama viikko sitten katkaisin lehtisahan terän (juuri mitäänhän ei kannata heittää pois!) Naru on kalastajalankaa, sitä varten porasin pienet reiät. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Hyvää viikonloppua!

 

09.05.2008 - 07:08

puutöitä nämä kapusta ja lasta, ja vähän liikuttavia. Veistelin ja hioin työvälineet 0,5 x 0,5 cm neliömäisestä rimasta, kapustan teossa käytin vähän poraa. Puuta on mukava työstää, pidän sen tuoksusta ja tunnusta. Kun olin koulussa, tytöillä ei ollut asiaa puutyöluokkaan, onneksi nykyisin ollaan fiksumpia. Tässä huono kuva:

Kokoa piti testata. Aika hyvä suhteessa astioihin. Haluaisin jo alkaa tehdä hellaa!

 

26.04.2008 - 12:51

Minulla on hyvin suuri kynnys yrittää maalata mitään 1:1 koossa, mutta minitaulut on ihan eri juttu. Nämä taulut maalasin akryyliväreillä pellavakankaalle, joka on liimattu paspispahville ja pohjustettu gessolla (sattui sitäkin olemaan kaapissa). Tein tänään maisemamaalauksen, joka on vielä ilman kehyksiä.

Otin mallia eräästä John Constablen (!) taulusta, (en osaisi maalata mitään ns. omasta päästäni). Nämä kukkataulut olen tehnyt jo aiemmin ja ne ovat jo kehyksissä:

En osaa asetella näitä kuvia rinnakkain... Viimeisen maalauksen lähtökohtana on van Goghin maalaus oleantereista! Sitä ei kyllä itse Vincent-parka mitenkään hoksaisi!

 

21.04.2008 - 21:13

...alkaa kyllästyttää niin minua kuin varmaan muitakin tämä rakennustyömaa..

Otin kuvat nypläystyynystä, jonka tein jokin aika sitten. Mittoja ja mallia otin omasta nypläystyynystäni (joka pölyttyy vaatehuoneen hyllyllä), tarvikkeet olivat kangasta, ohutta vaneria, vanua ja puutappi ja puupyörylät rullaa varten. Reunassa on picot-nauhaa.

Nypylät ovat liikuttavan kömpelöt, tein ne cocktailtikuista. Yksinkertaisen flanderinpitsin olen joskus nyplännyt, nyt tuli sillekin pitsinpätkälle käyttöä!

17.04.2008 - 11:28

Kattovalaisimesta jäi yli vielä puolikas roll-on-deodorantin palloa. Leikkasin sen neljännesosaksi ja tein siitä seinävalaisimen. Reunassa on samaa metallifiligraania, takana on rautalanka, jolla valaisimen voi kiinnittää seinään. Ketju leikkii katkaisijaa. Jos ei muuta, niin tämä on ainakin edullinen seinävalaisin!

Minusta tällainen valaisin voisi sopia teatteriin tai kahvilan seinälle, mutta paremman puutteessa voisin laittaa sen hattukauppaan. Ja vielä valaistuna:

 

15.04.2008 - 06:54

Olen ihaillut monien blogeissa kauniisti vanhan ja kuluneen näköiseksi tuunattuja esineitä, ja kokeilin tehdä jotain samanlaista. Sain äidiltäni kottikärryt, kivan kirpparilöydön. Tässä ennen:

Pyöristin terävät kulmat hiomalla, maalasin akryyliväreillä ja hioin.

Minusta kottikärryt näyttävät nyt hauskemmilta tässä viherhuoneen nurkalla (viherhuoneesta lisää kun saan otettua siitä kuvia).

 

13.04.2008 - 07:31

Selasin joskus jotain nukkekotikirjaa (en muista mikä kirja se oli, ja kenelle kunnia tästä ideasta siis kuuluu) ja näin kuvan kattovalaisimesta, jonka kupu oli roll-on deodorantin pallosta leikattu puolikas. Kun minulla oli vielä kynttilänjalka, josta oli irronnut ja kadonnut yksi haara, sain tarvikkeet valaisimeen.

Irrotin loputkin kolme kynttelikön haaroista, kynttilät olivat vielä tallella. Lisäksi käytin metallifiligraanista leikattua palaa ja rihkamaketjua (kirpparilta). Kynttilänjalasta voisi saada pöytävalaisimen jalan.

Valmis valaisin vaneriseinäisessä huoneessa. Kokeilin samalla kattoruusuketta, se on vain sinitarralla kiinni. Ja iltavalaistuksessa:

 

Ajattelin että tämä valaisinidea voisi toimia myös ilman kynttilöitä, jolloin tarvikkeet ovat helposti saatavilla. Voisin ajatella hattukauppaan kahta sellaista valaisinta.

 

08.04.2008 - 07:12

Katselin jokin aika sitten ympärilleni ja mietin millaisesta jämätarvikkeesta saisin aikaiseksi kahvimyllyn. Tällaista löytyi:

neliömäistä rimaa, ohutta ja vieläkin ohuempaa puulevyä, nepparin kanta, rautalankaa, pieni ruuvi, neulamainen piikki korutarvikkeista,  viininpullonkorkinympärysmetallia (!  siis, tiedättehän), mustaa maalia ja vahaa. Laatikon kansi on silmänlumetta, mutta kampi pyörii (nepparin kantaan upotettu ruuvi). Taas unohtui mittatikku, mutta puuosan korkeus on ... hmm.. 1,7 cm.

 

 

07.04.2008 - 10:28

Kokeilin tehdä vähän enemmän viktorian ajan tyylistä hattua lisäämällä perushilkkaan päälaelle tuollaisen tötterön. Takaosa näyttää liian kulmikkaalta, erityisesti kuvassa, sitä täytyy seuraavassa hatussa muutella. Ihanan tyllipitsin sain äidiltäni. Kuvassa näkyy myös hattuteline, jonka materiaalit ovat puupyörylä ja -helmi ja sorvattu tappi. Kuvia vähän eri suunnilta:

 

 

06.04.2008 - 15:47

Brita Madlenan hattupuoti Madeleine´s toimii vielä vuokratiloissa, mutta on alkanut menestyä hyvin ja uusimmat hatut tulevat Pariisista, tässä kevään 1860 uutuuksia.

Hatut ovat silkkiä ja pellavaa, ruusut 4 mm silkkinauhasta tehtyjä. Päivänvarjojen varsi toimii mittatikkuna, se on cocktailtikku. Lisäksi tarvitaan nauhoja ja pitsiä, ja kohtalaisesti kärsivällisyyttä :)

03.04.2008 - 07:20

8-vuotias sahasi rimasta rakennuspalikat ja maalasi ne akryyliväreillä, alusta loppuun aivan itse. Minusta tosi hienoja!

02.04.2008 - 06:56

 

Halusin tehdä samantapaisen korin kuin vanha 1:1 koossa oleva, kuvassa iso ja pieni.

Sahasin ohuesta vanerista 3,5 x 2,5 cm kokoisen kappaleen, pyöristin kulmat ja porasin reiät rautalankaloimille. "Loimia" on 19 kpl. Sitten punontaa tavalliseen tapaan, letitetty reuna ja sanka paikalleen.

Terveelliset toriostokset: perunoita, porkkanoita, kananmunia, ruisleipää, tilliä, omenoita. Kamera on säälimätön, liimansöhryt näkyvät sekä korissa että kukkarossa. Mittatikku unohtui, kori on 3,5 cm leveä, 2 cm korkea ilman sankaa.

 

29.03.2008 - 08:37

Tytär halusi asetella uuden ompelukehyksen "käyttöön". Äiti on vähän kehno kameran käyttäjä...

Ompelukehyksen sahasin muotoonsa tuollaisesta puurenkaasta ja hioin ohuemmaksi. Kiristysruuvi on oikeasti nuppineula, tarpeeksi ohutta ruuvia ei ollut käsillä.

 

27.03.2008 - 20:59

Tämä on kiva päivä aloittaa nukkekotiblogi, koska äitini täyttää tänään 70 vuotta, ja hänkin on aikuisena alkanut nukkekotiharrastuksen. Äitini esimerkki on innostanut minuakin käsillä tekemiseen. Siispä vielä kerran, onnea äiti!

Kakku on taikataikinaa ja "kerma" maalattua pikasilotetta (en vain muista ketä voi kiittää tästä hienosta ideasta), koristeet fimosta. Tarjottimen tein eilisiltana ohuesta vanerista ja jäätelötikuista.